Yrityksestä
Ensiapukoulutus Markus Kantola on 2014 perustettu koulutusalan yritys Pielavedeltä.
Yrityksen nimen mukaisesti päätuotteena ovat ensiapukoulutukset, Suomen Punaisen Ristin Oy kanssa tehty kumppanuussopimus antaa valmiuden pitää laadukkaita ja rekisteröityjä ensiapukoulutuksia.
Lisäksi koulutusvalikoimista löytyvät mielenterveyden ensiapukoulutukset (Mieli ry).
Hoitoalan ammattilaisille suunnatut räätälöidyt koulutukset ja asiantuntijaluennot ovat myös osa tarjontaamme, oli sitten kysymys hoitoelvytyksestä tai haavanhoitokoulutuksesta.
Hyvä palaute on kannustanut jatkamaan ja laajentamaan toimintaa, järjestämme koulutuksia koko Suomen alueella. Kouluttajamme toimivat terveydenhuollon etulinjassa ensihoidossa ja akuuttihoidossa.
Jokaisessa koulutuksessa tärkein tavoite on, että kaikilla osallistujille tulisi rohkeutta sekä valmiudet toimia tositilanteessa.
Logossa olevat kädet kertovat, että useat ihmisen henkeä pelastavat ensiaputoimet eli hätäensiaputoimet pystytään tekemään omin käsin. Hengitysteiden avaaminen, paineluelvytys tai verenvuodon tyrehdyttäminen tehdään auttajan omin käsin. Pieni käsi kertoo siitä, että myös lapsi osaa auttaa tai autettavana voi olla lapsi. Auttamisessa tarvitaan etenkin sydäntä eli auttamisen halua sekä muista ihmisistä välittämistä. Älä siis kulje ohitse, vaan pysähdy rohkeasti auttamaan!


Markus Kantola
Olen saanut jo kaksikymmentä vuotta työkseni auttaa muita ensihoitajana ja sitten sairaanhoitajana akuuttihoidossa. Vahvuuteni on kouluttaa kansantajuisesti ensiavun taitoja. Koulutusyritykseni on nyt kymmenvuotias koulutusalan yritys. Takana on satoja pidettyjä koulutuksia ja tuhansia koulutettuja. Iso kiitos kaikille asiakkailleni!
Ensiavun osaaminen on tärkeä kansalaistaito jokaiselle ja haluan olla kouluttamassa ensiaputaitoja juuri Sinulle ja Teidän yritykselle. Ole rohkeasti yhteydessä!
Ota yhteyttä!
Saat minuun yhteyden alta löytyvillä yhteystiedoilla tai täyttämällä oheisen yhtydenottolomakkeen. Pyrin vastaamaan kaikkiin yhteydenottoihin aina nopeasti.
- 044 574 1005
- markuskantola@gmail.com